14.5.2020

Elvera Oy on ostanut Vaasan Sähkön tytäryhtiö Raveran

Vaasan Sähkö myy tytäryhtiönsä Oy RAVERA Ab:n Elvera Oy:lle. Yhtiö siirtyy osaksi Elvera-konsernia tänään 14.5.2020. Henkilökunta siirtyy Elveralle vanhoina työntekijöinä.

Elvera on alan suurimpia toimijoita Suomessa, mikä tuo myös Raveralle paremmat edellytykset sähköurakointialan kiristyneessä kilpailutilanteessa, toteaa Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Stefan Damlin.

– Kaupan ansiosta Vaasan seudulla on vahvempi verkkourakointiyhtiö, mikä on tärkeää myös sähkön toimitusvarmuusnäkökulmasta.

– Elveran toiminta- alue on ollut Itä- ja Kaakkois-Suomessa, mutta laajeneminen maantieteellisesti on strategiamme mukainen. Yrityskaupan myötä toimintamme laajenee myös Länsi-Suomeen, toteaa Elveran toimitusjohtaja Arto Nieminen.

– Näemme Vaasan vireän talousalueen erinomaisena mahdollisuutena tarjota nykyisiä palveluita ja kehittää uutta palveluntarjontaa asiakkaittemme tarpeisiin. Tämä yrityskauppa edesauttaa meitä palvelemaan asiakkaitamme niin verkoston rakentamisen kuin vian korjauksen parissa sekä Pohjanmaalla että Itä-Suomessa. Harvoin myrskyt ja

lumikuormat sattuvat samaan aikaa koko Suomeen, ja näin ollen tehokas resurssien hyödyntäminen mahdollistaa sujuvan häiriöiden korjauksen, Nieminen jatkaa.

– Raveralla on sellaista osaamista esimerkiksi tuulivoiman rakentamisessa, mitä Elveralla ei ole. Uskon, että synergioita hyödyntämällä saamme vahvan ja osaavan kokonaisuuden, jolla vastata asiakkaiden tarpeisiin.

– Kuitenkin henkilöresurssit ovat tärkein voimavaramme, digitalisaatio ei tietyissä työtehtävissä tule meitä auttamaan. Lumikuormien ja myrskytuulten aiheuttamien jakeluhäiriöiden korjauksessa ja verkon rakentamisessa tarvitaan ammattitaitoisia henkilöitä ja työhön sopivaa kalustoa.

Kesäkuun lopulla Raveran uutena toimitusjohtajana aloittaa Leif Smeds. Smeds siirtyy tehtävään Wärtsilän Brasilian toimipisteestä ja korvaa jätehuoltoyhtiö Stormosseniin siirtyvän Aimo Latvalan.

Oy RAVERA Ab on verkostopalveluita tarjoava yritys ja toimii pääasiassa Vaasan seudulla. Yhtiö on perustettu 2006 ja sillä on noin 30 työntekijää. Toivotamme raveralaiset tervetulleeksi Elvera-konserniin!