2.9.2026
Esedu, Järvi-Suomen Energia ja Elvera aloittavat yhteistyön tulevaisuuden sähköverkkoalan osaajien kouluttamiseksi
Etelä-Savon ammattiopisto Esedu, urakointiyhtiö Elvera Oy sekä sähköverkkoyhtiö Järvi-Suomen Energia aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa sähköasentajaopiskelijoiden työelämävalmiuksia ja turvata osaavan työvoiman saatavuus energia-alalla. Opiskelijat pääsevät tutustumaan sähköverkkoalan käytännön työtehtäviin ja työympäristöihin jo opintojensa aikana. Koulutusyhteistyö on saanut osuvan nimen Sähköstartti.
Opiskelijoiden syksy alkaa jännittävästi
Yhteistyö käynnistyy syyskuun alussa, kun Esedussa syksyllä 2026 aloittaneet sähköalan opiskelijat lähtevät tutustumaan Hirvensalmen alueen energia-alan kohteisiin, kuten aurinko- ja vesivoimalaitoksiin sekä sähköasemaan. Syksyn aikana opiskelijat tutustuvat myös sähköverkon rakentamiseen ja alan käytännön työtehtäviin muun muassa Elveran toimipisteellä.
Yhteistyö ei rajoitu yritysvierailuihin, vaan Järvi-Suomen Energia ja Elvera osallistuvat myös opetuksen kehittämiseen. Myös koulutuksen sisältöjä suunnitellaan yhdessä Esedun kanssa. Yritysten asiantuntijat ja kokeneet ammattilaiset tuovat opetukseen käytännön työelämäosaamista.
”Olemme erittäin iloisia siitä, että tämä yhteistyö on käynnistynyt. Meille on tärkeää päästä osallistumaan tulevien sähköverkkoalan ammattilaisten kouluttamiseen ja jakamaan käytännön osaamistamme jo opiskeluvaiheessa. Kun opiskelijat pääsevät tutustumaan alan työtehtäviin ja aitoihin työympäristöihin opintojensa aikana, heillä on valmistuessaan hyvät valmiudet siirtyä työelämään. Yhteistyöllä haluamme myös tehdä sähköverkkoalaa tutuksi opiskelijoille ja tuoda esiin alan tarjoamia mahdollisuuksia”, sanoo Elveran Etelä-Savon aluepäällikkö Mika Pajunen.
Fokuksena sähköverkkojen rakentaminen
Erityistä huomiota kiinnitetään sähköverkkoasennuksen osaamiseen. Tavoitteena on sovittaa oppilaitoksen teoriaopetus ja käytännön opetus sekä työelämässä tapahtuva oppiminen yhteen niin, että opiskelijan polku opinnoista työelämäjaksoille, kesätöihin ja myöhemmin vakituiseen työhön olisi mahdollisimman sujuva.
”Sähköverkkojen rakentamiseen, kunnossapitoon ja vikojen korjaamiseen tarvitaan osaavia ammattilaisia myös tulevaisuudessa, ja alan osaajille riittää kysyntää. Samalla ala tarjoaa mahdollisuuden olla mukana kehittämässä ja hyödyntämässä uusia teknologioita. Uskomme, että tiivis yhteistyö oppilaitoksen kanssa hyödyttää sekä opiskelijoita että koko energia-alaa”, Pajunen lisää.
Myös Esedussa yhteistyön käynnistymiseen suhtaudutaan innostuneesti. Työelämäyhteistyön merkitys ammattiopiston näkökulmasta on keskeinen, sillä sen avulla koulutusta voidaan kehittää vastaamaan entistä paremmin työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin. Esedun osaamispäällikkö Jarmo Pohjolaisen mukaan yhteistyö energia-alan yritysten kanssa tarjoaa opiskelijoille arvokkaan mahdollisuuden tutustua alaan jo opintojen alkuvaiheessa sekä rakentaa yhteyksiä tuleviin työnantajiin.
”Yhteistyö Järvi-Suomen Energian ja Elveran kanssa on lähtenyt erittäin hyvin käyntiin. Olemme yhdessä suunnitelleet pitkäjänteisesti, miten opiskelijat pääsevät tutustumaan energia-alaan ja työelämään jo opintojensa aikana. Tavoitteena on, että käytännön tekeminen, yritysvierailut ja työelämän asiantuntijoiden mukanaolo ovat luonteva osa opiskelijoiden arkea jo ensimmäisen ja toisen opiskeluvuoden aikana. Yhteistyö yritysten kanssa on tärkeää ja tulee lisääntymään tulevaisuudessa kaikilla aloilla”, kertoo Esedun osaamispäällikkö Jarmo Pohjolainen.
Pohjolaisen mukaan koulutuksen ja työelämän välinen tiivis kumppanuus tukee sekä opiskelijoiden työllistymistä että yritysten mahdollisuuksia löytää osaavaa työvoimaa alueelta. Työelämässä oppimisen jaksot, koulutus- ja oppisopimukset luovat luontevan väylän opiskelijoiden ja yritysten väliselle kohtaamiselle jo opintojen aikana.
Yhteistyö tiivistyy edelleen
Yhteistyötä on tarkoitus kehittää edelleen tulevina vuosina. Suunnitelmissa on muun muassa tarjota opiskelijoille sähköverkkoasennukseen liittyvä valinnainen tutkinnon osa sekä kehittää työpaikkaohjaajien koulutusta Elveralla. Tavoitteena on rakentaa pitkäjänteinen toimintamalli, joka palvelee opiskelijoita, oppilaitosta ja alueen energia-alan yrityksiä.
Yhteistyöllä halutaan varmistaa, että Etelä-Savossa koulutetaan myös tulevaisuudessa sähköverkkoalan ammattilaisia, joiden osaaminen vastaa muuttuvan ja kehittyvän energia-alan tarpeita.
”Meille on elintärkeää, että saamme sähköverkkoalalle uusia ammattilaisia. Paikallistuntemuksesta on hyötyä erityisesti myrskyjen ja muiden häiriötilanteiden aikana, jolloin sähköjä on saatava palautettua nopeasti ja turvallisesti. Järvi-Suomen Energialle oman kotiseudun tukeminen on tärkeä arvo, ja meille on luontevaa toteuttaa sitä tukemalla paikallisia sähköalan opiskelijoita ja heidän polkuaan alan ammattilaisiksi. Samalla vahvistamme koko alan osaamisesta ja varmistamme huolehtimista huoltovarmuudesta”, tiivistää Järvi-Suomen Energian verkkopäällikkö Mika Mielikäinen.
Yhteyshenkilöt
Mika Pajunen
Elvera Oy
mika.pajunen(at)elvera.fi
Arto Rahikainen
Etelä-Savon ammattiopisto Esedu
arto.rahikainen(at)esedu.fi
Mika Mielikäinen
Järvi-Suomen Energia
mika.mielikainen(at)sssoy.fi