2.11.2023

Yhteistyö Oulun Energia Sähköverkon kanssa laajentaa toimintaamme pohjoiseen

Elvera Oy on solminut kolmevuotisen sähköurakointisopimuksen Oulun Energia Sähköverkko Oy:n kanssa. Urakointikumppanuus kattaa sähköverkon rakennus-, kunnossapito-, mittarointi-, vianhoito-, ja varallaolotöitä. Sopimus alkaa 1.1.2024 ja se sisältää myös kahden vuoden optiokauden.

”Odotamme innolla uuden yhteistyökumppanuuden alkua Elveran kanssa. Sopimus on meille hyvin merkittävä sähköverkon rakentamisen, kehittämisen ja toimintavarmuuden ylläpidon kannalta ja tulee näkymään myös asiakkaillemme esimerkiksi sähköverkkoon liittymisen ja vikatilanteiden hoidon yhteydessä. Haluamme kumppanuuden myötä kehittää edelleen toimintaamme ja prosessejamme huomioiden samalla myös turvallisuusnäkökulmat ja asiakastarpeet mahdollisimman hyvin”, toteaa Oulun Energia Sähköverkko Oy:n toimitusjohtaja Anna Pasma.

Elvera Oy tulee avaamaan toimipisteen Ouluun vuodenvaihteessa. Rekrytoinnit verkostoasentajista ja työnjohtajista ovat jo käynnissä.

”Kumppanuussopimus antaa meille merkittävän mahdollisuuden laajentaa Elveran toimintoja Pohjois-Pohjanmaan sydämeen sekä yleisemmin Pohjois-Suomen alueelle. Olen ilahtunut, että Elvera saa vahvempaa ja paikallista jalansijaa kauniissa kotikaupungissani”, toteaa Elveran sähköliiketoimintajohtaja Jari Uutinen.

Oulun Energia Sähköverkko vastaa sähkön siirrosta ja jakelusta yli 115 000 asiakkaalleen oman jakeluverkkonsa alueella Oulun kantakaupungissa, Kiimingissä, Yli-Iissä ja Iin Jakkukylässä. Tarjoamme sähköverkkopalvelut kotitalouksille, yrityksille ja yhteisöille sekä pysyviin että tilapäisiin tarpeisiin. Luotettavan sähkönjakelun varmistamiseksi huollamme ja peruskorjaamme verkkoa suunnitelmallisesti, rakennamme uutta ja valvomme sähkönjakelun häiriöttömyyttä ympäri vuorokauden. Oulun Energia Sähköverkko Oy on osa Oulun Energia -konsernia, joka on yksi Suomen suurimmista kaupunkienergiayhtiöistä. Konsernimme palveluksessa on noin 250 energia-alan ammattilaista. Lisätietoja verkkosivuilta www.oulunenergia.fi.