Elvera

Sähkö

Ydinosaamistamme on sähkön jakeluverkkojen suunnittelu, rakentaminen, mittarointi, dokumentointi, kunnossapito ja ympärivuorokautinen vianhoito. Lisäksi rakennamme ja ylläpidämme katu- ja liikennevaloverkkoja sekä tuotamme räätälöityjä palveluita teollisuudelle. Osaamisemme kattaa myös ilmajohdot sekä järvi- ja merialueiden haastavan vesistörakentamisen. 

Hallitsemme koko prosessin teknisestä asiakaspalvelusta ja suunnittelusta aina toteuttamiseen saakka. Ennakoinnilla, tehokkaalla oman kaluston käytöllä ja laajalla varallaolovalmiudella pyrimme takaamaan mahdollisimman häiriöttömän sähkönjakelun tilanteessa kuin tilanteessa. Meille on sydämen asia, että laajoissakin verkon häiriötilanteissa saamme palautettua valot jokaiseen kotiin mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti.

Kustannustehokkaissa yhteisrakennushankkeissa hallitsemme koko infran rakentamisen esimerkiksi katurakenteista aina sähkö- ja tietoliikenneverkkoihin saakka.

Ainutlaatuisen monipuolisella osaamisellamme ja elinkaarihallinnalla varmistamme kestävät ratkaisut pitkälle tulevaisuuteen. Olemme vahvasti mukana vihreässä siirtymässä halliten aurinkovoiman, sähköisen liikenteen tarpeet sekä energiasäästöjä takaavat ratkaisut.

Ota yhteyttä

Jakeluverkot

Toimitamme kokonaisvaltaiset ja kestävät ratkaisut ilmajohto- ja maakaapeliverkkojen suunnittelussa, rakentamisessa, kunnossapidossa ja vianhoidossa. Toteutamme avaimet käteen -kokonaisratkaisut maastosuunnitelmista lähtien tai voimme kartoittaa nykyisen verkoston tilan ja suunnitella ratkaisut, jotka varmistavat luotettavan sähkönjakelun pitkälle tulevaisuuteen. Laitteiden elinkaaret ja kuntoluokat huomioiden takaamme mahdollisimman energiatehokkaat ja toimintavarmat verkostot.

Sähköasemat

Tarjoamme monipuoliset asiantuntijapalvelut sähköaseman elinkaaren jokaiseen vaiheeseen. Tarkastustöillä ehkäistään tehokkaasti mahdollisten häiriötilanteiden syntyminen – toteutamme kokonaisvaltaiset ennakkohuoltosuunnitelmat, jotka perustuvat laitteiden kuntoon ja elinkaaren vaiheeseen. Tarjoamme sähköasemien modernisoinnit, asennukset ja laitehuollot. Huomioimme koko verkoston elinkaaren, jonka ansiosta voimme tarjota aina mahdollisimman kustannustehokkaat ja kestävät kokonaisuudet.

Ennakkohuoltosuunnitelmat

Ennakkohuoltosuunnitelman ansiosta voidaan tehokkaasti ehkäistä yllättävät häiriötilanteet verkossa tai sähköasemilla ja samalla saada aikaan huomattavia säästöjä. Suunnitelman laatimiseen sisältyy verkon tai esimerkiksi sähköaseman ja näiden yksittäisten komponenttien tarkastus, jossa asiantuntijamme varmistavat, että kaikki toimii niin kuin pitää. Tarkastuksen jälkeen laadimme räätälöidyn ja laitteiston elinkaaren vaiheen huomioivan ennakkohuoltosuunnitelman, asiakkaamme yksilöllisiin investointisuunnitelmiin peilaten.

Valaistusverkot

Tarjoamme energiatehokkaat alue- ja katuvalaistusratkaisut aina rakentamisesta kunnossapitoon saakka – verkkojen koko elinkaari huomioiden. Meillä on vahva osaaminen kunnallistekniikan eri osa-alueilla, minkä ansiosta niin asiantuntijuutemme kuin tekniset ratkaisumme soveltuvat erinomaisesti erilaisiin ympäristöihin. Hallitsemme hyvin myös kustannustehokkaat yhteisrakennushankkeet, jolloin rakennamme samalla kerralla tarvittaessa koko infran katurakenteista alkaen. Kysy lisää energiaa säästävistä LED-valaistusratkaisuistamme!

Liikennevalot

Toteutamme liikennesuunnitelmien pohjalta laadukkaat ratkaisut sekä analogisesti että digitaalisesti ohjattuihin liikennevaloihin. Palveluihimme kuuluvat rakentaminen, kunnossapito ja huoltotyöt. Vahva osaaminen kunnallistekniikan eri osa-alueilla ja tarpeeseen sopivat työkalut takaavat toimintamme joustavuuden hyvin erityyppisissä projekteissa.

Varavoima

Liitämme varavoiman verkkoon ja kytkemme sen pois sähkökatkottomasti, joten toteutamme huollot joustavasti ilman että sähkönjakelussa tapahtuu katkoksia. Häiriötilanteissa reagoimme erittäin nopeasti lyhyellä aikajänteellä. Tarjoamme varavoimaratkaisut ja asiantuntijapalvelut joustavasti myös esimerkiksi erilaisiin tapahtumiin ja muihin väliaikaisiin tarpeisiin. Toimimme vaivattomasti hyvin erityyppisissä ympäristöissä.

Kestävät ratkaisut

Tarjoamme asiakkaillemme vaihtoehtoisia ratkaisuja energian tuottamiseen, kuten aurinkovoimaan. Saat meiltä kokonaisvaltaiset palvelut suunnittelusta laitetoimituksiin ja käyttöönottoon asti. Tarjoamme energiansäästöä aluevalaistukseen LED-valaistusratkaisujemme ansiosta. Toimitamme ja kunnossapidämme sähköautojen latauspisteet ja tarjoamme asiantuntijapalvelut niihin liittyen. Kysy meiltä lisää ympäristön kannalta kestävämmistä ratkaisuista – kehitämme tarjontaamme jatkuvasti!

Kunnossapito

Palvelemme kaikissa verkkojen, sähköasemien ja muuntamoiden tarkastus-, huolto- ja ylläpitotarpeissa. Toteutamme 0,4-110 kV jännitetyöt sähköverkkoon ja asemille sekä tarjoamme sähköasemien modernisoinnit. Suoritamme tarkastustoimintaa myös siirtoverkoissa. Räätälöimme mielellämme täysin yksilöidyn palvelukokonaisuuden, jolla varmistamme verkon luotettavan toiminnan pitkälle tulevaisuuteen.

Vianhoito

Paikannamme ja korjaamme viat sekä ilmajohto- että maakaapeliverkoissa, sähköasemilla ja muuntamoilla. Tarjoamme varavoimaa niin yksityisille asiakkaillemme kuin esimerkiksi teollisuuden toimijoille. Suoritamme korjaustyöt ja puiden poistamiset linjoilta vaikeimmissakin maasto-olosuhteissa erinomaisella paikallisosaamisella, mikä erottaa meidät muista alan toimijoista. Suurhäiriössä runsas kapasiteettimme varmistaa, että palvelemme asiakkaitamme nopeasti ja luotettavasti. Parhaiten varaudut häiriöttömään sähkönjakeluun varallaolosopimuksella.

Yksityisasiakkaille

Monipuolisten palvelumalliemme ansiosta tarjoamme infrapalveluja myös yksityisasiakkaillemme. Tarjoamme vaihtoehtoisia avaimet käteen -ratkaisuja energian tuotantoon, kuten aurinkovoimaan liittyen. Meihin voit myös olla yhteydessä uuden sähköliittymän tai tonttijohdon rakentamistarpeissa.

Ota yhteyttä

Kysy meiltä lisää!

Kysy lisää palvelustamme tai pyydä meiltä tarjous. Palvelemme mielellämme!

Ota yhteyttä